Opiskelu Vaasassa

Vaasan yliopiston kampusalue merenrannassa on Suomen kauneimpia. Kaikki yliopiston tilat sijaitsevat samalla alueella, eikä luentojen välissä tarvitse suunnistaa eri puolilla kaupunkia. Yliopistossa vallitsee huippuhyvä yhteishenki ei pelkästään kyltereiden, vaan koko yliopistoyhteisön kesken. Vaasassa opiskelijaelämä on erityisen vilkasta, sillä kaupunki on väkilukuun suhteutettuna Suomen suurin opiskelukaupunki, jossa joka viides vastaantulija on korkeakouluopiskelija.

Vaasan yliopistossa ensimmäisenä vuonna kaikki uudet opiskelijat opiskelevat perusopintoja jokaisesta pääaineesta. Kaikki opiskelijat oppivat siis kansantaloustieteen, laskentatoimen, rahoituksen, johtamisen, markkinoinnin sekä talousoikeuden perusteet.

Ensimmäisen vuoden keväänä valitaan pääaine hakumenettelyllä. Jotkin pääaineet ovat niin suosittuja, ettei niissä välttämättä ole tilaa kaikille hakijoille. Tällöin valinta tehdään opintomenestyksen perusteella.

Fuksin muistilista

Fuksi ABC – Mitä sinun tulee tietää Vaasasta?

A
  • Ahventie: VOAS:n asuntokeskittymä Palosaarella. Todennäköisin asuinpaikkasi Olympian ohella.
  • Akateeminen vartti: Luennot ja muu opetus alkaa yleensä vartin yli tasan (esim 10.15). Poikkeuksena tentit, jotka alkavat aina tasalta!
  • Alumni: Valmistunut, yliopiston entinen opiskelija.
B
  • Brasserie & Bar Fondis: Warrantin yhteistyöravintola torin laidalla.
C
  • Cafe Oskar: Tritonian aulassa sijaitseva kahvila. Tarjolla kahvilatuotteiden lisäksi aamupalaa ja lämmintä ruokaa pitkälle iltapäivään – pelastus pitkiin Tritoniassa vietettyihin iltoihin!
  • Comedia ry: Vaasan yliopiston viestintätieteilijöiden ainejärjestö.
  • Cotton, Cotton Club: kotiruokaa valmistava opiskelijaravintola Fabriikin nurkilla. Auki myös lauantaisin!
D
  • Domus Bothnica, Domppa: Vaasan yliopiston ylioppilastalo.
E
  • Edustajisto, Edari: Ylioppilaskunnan 30 henkinen edustajisto, joka käyttää Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan ylintä päätösvaltaa. Edustajiston jäsenet eli edaattorit valitaan vaaleilla kahden vuoden välein. Edustajisto päättää strategisista linjauksista sekä esimerkiksi jäsenmaksun suuruudesta ja toimintasuunnitelmasta. Edustajistoon 2018-2019 kuuluu yhteensä viisi edustajistoryhmää: Warranttilaiset, Unioni, Tuttilaiset, Kampusporvarit ja Punavihreä Allianssi.
  • Ekonomi: Kun olet valmistunut kauppatieteiden maisteriksi, saat käyttää ekonomin arvonimeä.
  • Excu, excursio: Warrantin tapauksessa kulttuuriin tai yritysmaailmaan keskittyvä opintomatka. Excut suuntautuvat pari kertaa vuodessa ulkomaille ja loput pysytään Suomessa.
F
  • Fontana: Place to be Vaasan yössä – Warrantin yhteistyöravintola.
G
  • Giga ry: Vaasan yliopiston teknisen viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö.
H
  • Haalarit: Opiskelijan ”edustusasu”. Vaasan yliopiston kaikkien ainejärjestöjen jäsenillä on kirkkaan punaiset haalarit. Warrantin haalarit tunnistat takana olevasta isosta Warrantin logosta.
  • Hallinnoijat ry, Hallarit: Vaasan yliopiston hallintotieteilijöiden ainejärjestö.
  • Hallinnon opiskelijaedustaja, HallOpEd: Yliopiston hallinnon kokouksissa vaikuttava opiskelija, joka tuo opiskelijoiden ääntä kuuluviin yliopiston hallinnossa. Lisäksi hallopedit ovat osa edunvalvontajaostoa, jossa he toimivat tärkeänä linkkinä hallinnollisten asioiden ja opiskelijoiden välissä.
  • Hanken: Ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu, jolla on toimipaikat Helsingissä ja Vaasassa. SSHV on Vaasan Hankenin ainejärjestö.
  • Harkkasitsit: Fukseille tarkoitetut, syksyn ensimmäiset sitsit, joissa opastetaan kädestä pitäen uudet tulokkaat sitsikulttuurin saloihin!
  • HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma.
  • Hovioikeuden ranta, Hoviska: Puisto, jossa järjestetään Warrantin Wappupiknik ja jonne myös muut opiskelijat tulevat viettämään kevään viimeisiä yhteisiä hetkiä.
  • Humanisti: Filosofisen tiedekunnan opiskelija
  • Hämeenkadun Appro: Suomen suurin opiskelijatapahtuma Tampereella, jonne Warranttia lähtee vuosittain edustamaan monta bussilastillista kyltereitä!
J
  • Justus ry: Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan Vaasan yksikön ainejärjestö.
  • Jaosto: Wallituksen vastaavien alaisuudessa toimiva tiimi, joka avustaa vastaavaa esimerkiksi bileiden ja matkojen järkkäilyissä, yrityssuhteiden solmimisessa sekä lehden kokoamisessa.
K
  • Kastajaiset: Syksyllä järjestettävä tapahtuma, jossa uudet opiskelijat kastetaan Vaasan ylioppilaskunnan jäseniksi.
  • Kampusporvarit: VYY:n edustajiston vanhin aatteellinen edustajistoryhmä, joka tekee yhteistyötö Vaasan Kampusporvarit ry:n kanssa.
  • Koulutuspoliittinen vastaava, Kopo: Warrantin hallituksen jäsen, jonka tehtävä on opiskelijoiden edunvalvonta tiedekunnassa ja yliopiston hallinnossa.
  • Kulttuurijaosto, Kultsi: Kulttuurivastaavan alaisuudessa toimiva jaosto, joka järjestää kulttuuritoimintaa Warrantin jäsenille matkojen sekä erilaisten kulttuuritapahtumien muodossa.
  • Kylteri: Kauppatieteiden opiskelija.
  • Kylteriäiset: Syksyn ensimmäinen Warrantin järjestämä ikimuistoinen rastitapahtuma fukseille,  jota vanhemmatkin opiskelijat kerääntyvät kampukselle seuraamaan. Kylteriäisiä seuraa myös viralliset jatkot Fontanassa.
  • Kylteriyhdyshenkilö, Kylli:  Suomen Ekonomien edustaja yliopistollamme, joka auttaa kaikissa Ekonomeihin liittyvissä asioissa.
  • Kylteripäivät, KYPÄ: Vuosittainen Suomen Ekonomien järjestämä tapahtuma, jossa järjestetään päivällä asiaohjelmaa ja illalla hupia. Ainutlaatuinen tilaisuus tutustua kyltereihin muistakin kylterikaupungeista!
L
  • Levón: Ylipiston suurin auditorio, joka löytyy heti pääovien jälkeen vasemmalta.
  • Liikuntajaosto: Warrantin jaosto, joka järkkää liikuntaan ja urheiluun liittyviä tapahtumia.
M
  • Mathilda: Opiskelijaravintola Tervahovissa.
N
  • NESU: Nordiska Ekonomie Studerandes Union eli pohjoismaisten kauppatieteiden opiskelijoiden yhteinen järjestö. Nesu toimii Vaasassa Warrantin alaisena järjestönä, jolla on erillinen hallitus. Nesu järjestää pääasiassa Warrantin sitsit.
O
  • Oliver’s Inn, Ollis: Baari Kauppapuistikon varrella, joka tunnetaan ennen kaikkea suomenruotsalaisten kantapaikkana. Ollis tisdag kannattaa kokea ainakin kerran opiskeluiden aikana, huikea meno!
  • Olympia: VOAS:n asuntokeskittymä Vöyrinkaupungilla, aivan keskustan tuntumassa.
P
  • Palosaari: Kaupunginosa, jossa kampuskin sijaitsee. Noin 1,5 km päässä keskustasta.
  • Palosaaren silta: Tuulisin osuus keskustan ja Palosaaren välissä. Talven tullen opit, miksi siltaa kutsutaan siperiasimulaattoriksi.
  • Poikkarit: Vaasan poikkitieteelliset haalaribileet, jotka kokoavat yhteen kaikki Vaasan korkeakouluopiskelijat.
  • Projektijaosto: Warrantin jaosto, joka järkkää muun muassa bileitä ja etuiltoja.
  • Pääainekerho: Saman pääaineen opiskelijoiden työelämälähtöisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ylläpitävä kerho, jota vetävät yksikön opiskelijaedustajat.
R
  • Ramppi: Vaasan ylioppilasteatteri.
S
  • Sillis: Vuosijuhlien jälkeinen yhteinen silliaamiainen salaisessa paikassa.
  • Sitsit: Akateeminen laulu-, juoma- ja syömäjuhla. Rapujuhlat ilman rapuja.
  • Suomen Ekonomit: Kyltereiden ja ekonomien edunvalvoja työelämässä, yhteiskunnassa ja koulutuksessa. Liityt Suomen Ekonomeihin automaattisesti liittyessäsi Warrantin jäseneksi. Ekonomit tarjoavat myös tuntuvia jäsenetuja!
T
  • Technobothnia: Vaasan ylipiston ja ammattikorkeakoulujen yhteinen tekniikan laboratorio kampuksella.
  • Tenttiarkisto: Warrantin nettisivuilta löytyvä arkisto, josta saa vihiä tenttien sisältöön. Kannattaa myös itse kiikuttaa tentit huoneelle jos niitä sattuu kotona pyörimään – jokainen tentin tuonut palkitaan!
  • Tervahovi: Yliopiston päärakennus.
  • Teekkari: Tekniikan opiskelija. Valmistuessaan diplomi-insinööri.
  • Tritonia: Vaasan korkeakoulujen yhteinen tiedekirjasto, joka löytyy keskeltä kampusta.
  • Tutti ry: Vaasan yliopiston tekniikan alan opiskelijoiden ainejärjestö, johon voi kuulua niin teekkareita kuin kyltereitä.
  • Tutor: Toisen tai myöhemmän vuosikurssin opiskelija, jonka tehtävä on auttaa fukseja alkuun opiskelijaelämässä.
  • Tørst: Fontanan ja Fondiksen alakerrassa oleva symppis kellaripubi. Tänne voi tulla hengaamaan, laulamaan karaokea ja pelaamaan lautapelejä kavereiden kanssa!
U
  • Ulkkari: Ulkopaikkakuntalainen kylteri, johon voit törmätä vaikka sitseillä, Wyky-päivänä tai vuosijuhlilla. Voit myös itse lähteä ulkkariksi kokemaan esimerkiksi sitsien huumaa Vaasan ulkopuolella!
V
  • Vaasan Kampusporvarit ry, VaKaPo: Vaasan kokoomusopiskelijoiden aatteellinen Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan paikallisyhdistys, joka on toiminut kampuksella vuodesta 1968 alkaen.
  • VOAS: Vaasan opiskelija-asuntosäätiö. Tarjoaa Vaasassa opiskelijoille edullisia ja siistejä asuntoja.
  • Vuosijuhlat, vujut: Warrantin syntymäpäivät, jotka ovat Warrantin juhlista hienoimmat ja arvokkaimmat.
  • Vuosijuhlatiimi: Pääsääntöisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoista koostuva tiimi, joka auttaa järkkäämään Warrantin vuosijuhlat ja silliksen. Haku vuosijuhlatiimiin on syyskuun alussa.
  • VVV-risteily: VappuViinat Verottomasti -risteily, joka kokoaa kylterit eri kaupungeista risteilemään yhdessä juuri ennen vappua. Järjestäjänä on Oulun kauppatieteilijöiden ainejärjestö Finanssi ry.
  • VYY: Vaasan yliopiston ylioppilaskunta
W
  • Wallitus: Warrantin hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 10 jäsentä.
  • Warrantti: Vaasan yliopiston kauppatietelijöiden ainejärjestö.
  • Warrantin Olutseura, Wosu: Warrantin kerho, joka järjestää olutkulttuuriin liittyvää toimintaa.
  • Warrantin Wiiniklubi: Warrantin kerho, jonka toiminnan tarkoituksena on tutustuttaa kyltereitä viinien maailmaan rennolla asenteella.
  • Warranttilaiset: Poliittisesti sitoutumaton edustajistoryhmä, jonka tavoitteena on tuoda kyltereiden näkökulmaa Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan korkeimpaan päättävään elimeen eli edustajistoon. Tällä hetkellä Warranttilaiset on edustajiston suurin edustajistoryhmä.
  • WebOodi: Yliopiston tietojärjestelmä, jossa muun muassa ilmoittaudutaan lukukaudelle, kursseille ja tentteihin. WebOodiin tulee myös arvosanat käydyistä kursseista.
  • W-huone: Warranttilaisten oma hengailupaikka ja Warrantin toimisto. Sijaitsee Luotsi-rakennuksessa. Kaikki warranttilaiset ovat tervetulleita W-huoneelle hörppimään ilmaista kahvia!
  • Wykypäivä: Warrantin järjestämä valtakunnallinen opiskelijatapahtuma, jossa kylterit eri puolilta Suomea kerääntyvät Vaasan Tropiclandian ympäristöön kiertämään rastirataa, joka päättyy huikeisiin allasbileisiin kylpylän allasosastolla. Illalla meno jatkuu Fontanassa virallisilla jatkoilla.
  • Wykyzine, Wykkäri: Warrantin oma ainejärjestölehti, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa.
Y
  • YksOpEd: Yksikön opiskelijaedustaja. Edunvalvonnassa tärkeä toimija edustajana yksikön ja opiskelijoiden välillä. Yksopedien tehtävänä on kuljettaa ajatuksia opiskelijoilta yksikköön ja yksiköstä opiskelijoille. Yksopedit kuuluvat edunvalvontajaostoon, joka toimii koulutuspoliittisen vastaavan alaisuudessa sekä vetävät oman pääaineensa pääainekerhoa.
  • Yrityssuhdejaosto: Warrantin jaosto, joka kehittää ja ylläpitää Warrantin yrityssuhteita.
  • YHTS: Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö, korkeakouluopiskelijoiden oma terveyskeskus.
Å
  • Åbo Akademi: Ruotsinkielinen yliopisto, jolla toimipisteet Turussa ja Vaasassa.
Ö
  • Övertäjät ry: Vaasan yliopiston kielten opiskelijoiden ainejärjestö.

Pääaineet – Mitä aineita Vaasassa voi opiskella?

Valikko